Satu

Olipa kerran mörkö, joka asui Kukkalaaksossa. Hän oli kyllästynyt sen autioituneeseen olemukseen ja päätti lähteä lomalle. Niinpä hän pakkasi kimpsunsa ja kampsunsa ja otti äkkilähdön Kanariansaarille. Heti lentokoneesta pois noustessaan mörkö huomasi kirkkaana loistavan auringon ja miedon kesätuulen joka viilenti hiukan niin kamalan kuumaa ja paikallaan seisovaa ilmaa.
"Tämä on juuri täydellinen paikka minulle", hän ajatteli ja otti paikkansa ihmisvirrassa, joka suuntasi kohti lentokenttää.
Mörkö hyppäsi lähimpään bussiin seuraten muita ihmisiä ja mietti, että minne tahansa se oli matkalla, sen täytyi olla hyvä suunta. Mörkö oli oikein rento ja stressitön otus, sillä elämä Kukkalaaksossa on hyvin rentoa ja stressitöntä.
Yhtäkkiä mörön vieressä istuva mies alkoi puhua: "Morjesta! Miä olen Heikki. Minnes hotelliin sää olet matkalla?"
Mörkö vastasi: "Örrrrrr", sillä hänen kommunikointitaitonsa olivat hyvin rajalliset. Tämän jälkeen mies nimeltään Heikki päätti jättää mörön rauhaan ajatellen, että kävipä taas huono tuuri päästä istumaan juoppolallin viereen. Mörkö ei tästä pahastunut, sillä hän oli tottunut yksinäisyyteen.
Bussimatka tuntui möröstä kestäneen jo ikuisuuden kun se ensi kerran pysähtyi. Iloisia vanhempia lapsineen ja eläkeläispariskuntia alkoi lapata ulos matkalaukkuineen. Ikkunasta mörkö näki kauniin vaaleanpunaiseksi rapatun rakennuksen, jonka parvekkeilta roikkui syvän aniliinin värisiä kukkia.
"Bougainvilleaa", mörkö ajatteli itsekseen, sillä hän jos joku tunsi kukkaset. Olihan hän sentään kotoisin Kukkalaaksosta. Niinpä mörkö nousi ja lähti bussista päättäen asettua aloilleen juuri sinne.
Koska mörkö oli ensimmäistä kertaa poissa kotoa, ei hän ollut tietoinen ihmisten tavoista ja käyttäytymismalleista. Niinpä sen sijaan, että hän olisi lähtenyt seuraamaan ihmisvilinää kohti hotellin aulaa hän päätti kiivetä rakennuksen seinää pitkin tutkimaan lähemmin parvekkeilla roikkuvia kasveja. Hän oli hyvin kiinnostunut kukista, niin kuin kuvitella saattaa. Puuskuttaen hän nousi ensimmäisen kerroksen parvekkeelle ja päätti kerätä kukat. Niinpä hän teki niistä oikein kauniin seppeleen. Hän kietoi seppeleen kaulaansa aivan kuin jotkut tekevät Hawaijilla, tai ainakin niin hän oli jostakin kuullut. Aurinko paahtoi kovasti ja mörölle alkoi tulla tukala olo paksun karvapeitteensä takia. Niinpä hän suunnisti parvekkeen ovesta sisälle hotellihuoneeseen. Lämmin ilma oli alkanut myös väsyttää mörköä, joten hän käpertyi kippuralle lähimmän sängyn päälle ja vaipui sen samantien uneen.
Mörkö heräsi unestaan kuullessaan kamalaa meteliä. Hän aukaisi silmänsä ja näki kaksi naista, jotka osottelivat häntä ja kiljuivat. Mörkö yritti pyytää heiltä anteeksi tungettelevaisuuttaan, mutta ainoa asia mitä hän sai sanottua oli "Raaaaaaaaaaah". Se säikäytti naiset vielä enemmän ja toinen heistä soitti hotellinjohtajalle. Hotellinjohtajalla ei kestänyt kauaa saapua paikalle. Hän näytti hyvin vihaiselta ja sanoi, että mörön täytyi poistua.
"Me emme voi majoittaa sinua. Erikoislaatuinen olemuksesi pelottaa asiakkaat", hän sanoi.
Masentuneena mörkö poistui hotellista.
Mörkö päätti lähteä rannalle. Hän oli kuullut hyviä asioita uimarannoista, vaikkei sellaista ollutkaan koskaan itse päässyt näkemään. Rannalle päästyään mörön henki oli lähellä salpautua. Meri. Meri oli kaunein asia, jonka hän oli koskaan nähnyt. Turkoosin sinisenä se kimmelti iltapäivän auringonvalossa ja silloin tällöin vaahtopäiset aallot iskivät rantaan huuhtoen pois lukuisat lasten jalanjäljet rantahietikosta. Kauempana, horisontin rajalla seilasi purjeveneitä ja mörön nenään tulvi suolan ja levän tuoksu. Mörkö käveli aivan vedentuntumaan ja kokeili käpälällään vettä. Se oli märkää ja inhoittavan tuntuista. Yhtäkkiä mörön valtasi kamala melankolinen tunne. Miksi hän ei tuntenut onnea ja helpotusta kuten hän oli odottanut. Mörön mielen valtasi kuvat kauniista Kukkalaaksosta viljavine kukkaniittyineen, lumihuippusine vuorineen ja kauniisti solisevine puroineen. Mörkö ymmärsi tuntevansa koti-ikävää. Mörkö istahti rantahietikolle surullisena ja istui siinä niin kaun, kunnes ihmiset alkoivat kaikota rannalta ravintoloihin syömään ja hotelleihinsa lepäämään ja kunnes aurinko alkoi painua merenrannan taakse ja ainoa ääni mitä hän kuuli oli meren loppumaton kohina. Ei tämä ollut paikka, jossa mörkö tahtoi olla. Mörkö päätti lähteä takaisin kotiin Kukkalaaksoon.
Kauempana rannalla mörkö huomasi kuumailmapallon. Hän käveli sen luo ja päätti sen olevan käypä matkaväline. Ei hän ollut ennen sellaisella tietenkään matkannut, mutta kerta se on ensimmäinenkin.
Jo hetken päästä kuumailmapallo kohosi ilmaan ja jätti allensa rannan ja hotellit ja palmupuut. Mörkö suuntasi merelle ja antoi tuulen kuljettaa häntä kohti kotia.
Monia tunteja myöhemmin kuumailmapallo laskeutui Kukkalaaksoon. Mörkö katseli ympärillään heräävää luontoa ja sen tyyneyttä ja ajatteli, ettei tämän parempaa paikkaa olekaan. Vaikka hän asuikin laaksossa yksinään ystävinään ainoastaan metsien eläimet ja niittyjen kukkaset hän ymmärsi sen olevan ainoa paikka maailmassa, jossa hän halusi olla. Onnellisena mörkö kömpi pesäluolaansa ja näki värikkäitä unia lomamatkastaan Kanariansaarilla.

LOPPU.